Olipa siis hyvä, että olimme sopineet ajoissa Paten omistajan kanssa treffeistä, joten viikko sitten suuntasimme pojan luo. Pienen alkukiukuttelun jälkeen Malla alkoi esitellä "parhaita puoliaan" ja Pate kovasti yrittikin, mutta olimme selvästi päivää liian aikaisessa. Niinpä lähdimme kotiin ja maanantaina uudelleen paikalle.

Aktiivinen yrittäminen alkoi samantien ja yksi ihan todella hyvä hyvä yritys siinä olikin. Olin jo aika lailla varma, että nyt homma viedään maaliin, mutta niin vain Pate laskeutui pois selästi. Senkin jälkeen Pate jatkoi kyllä aktiivista yrittämistä, mutta nalkkiin eivät päätyneet ja lopulta meno alkoi olla niin väsynyttä, että lähdimme kotiin.

Tiistaina taas uudelleen, mutta homma oli jo selvästi väsyneempää ja osassa yrityksistä Malla löi vain pyllyn maahan. Sanoinkin Paten omistajalle, että Mallan kiima alkaa olla ohi ja keskiviikkona kävimme tämän varmistamassa ja viemässä herkkuja pojalle. Malla kyllä antoi Paten edelleen jumpata selässä, vaikka suurimmaksi osaksi painoikin pyllyn maahan.

Olin jo ihan alun alkaen sitä mieltä, että Mallan paras päivä oli maanantaina ja tiistaina kiima oli jo menossa ohi. Halusin kuitenkin varmistaa ajatukseni, joten vein torstaiaamuna tytön progesteronitestiin ja arvot olivat ihan tapissa eli kiima alko olla ohi. Eläinlääkärin mukaan jotkut nartut ovat tulleet kantavaksi vielä noilla arvoilla, mutta emme menneet enää Paten luona käymään. Tunnen tyttöni eikä hän olisi enää alkanut sillekään vähälle, mitä keskiviikkona.

Muutenkin kävimme pitkän keskustelun eläinlääkärin kanssa Mallan kiimakierrosta ja kerroin, miten olen itse kiimat kokenut. Ja toisaalta tuo progesteronitesti antoi vahvistuksen käsitykselleni. Mallan kiima kestää 14-15 päivää ja loppuu siihen täysin. Ja neidille suotuisa aikaikkuna on todella lyhyt, luultavasti yhden vuorokauden tai luultavasti vain muutamia tunteja 11. päivänä kiiman alusta. Ja sen kyllä huomasi sekä tässä että tammikuun yrityksessä varsin selvästi.

Itsellä olo on aika lailla surullinen ja tyhjä. Pennut ovat olleet kovasti toivotut ja haaveillut. Monta ihanaa perhettä on odottanut yli vuoden omaa pentua, mutta ennen kaikkea unelma omasta tyttöpennusta kaatui taas. Ja tällä hetkellä en jaksa miettiä, mikä on kasvatukseni tulevaisuus vai tuliko se päätökseen nyt tässä. Toki olen monta vuotta miettinyt, jaksanko enää kasvattaa, vaikka pentueita on ollut todella harvoin, keskimäärin kerran neljässä vuodessa.Olen nyt sairastanut kymmenen vuotta vakavia sairauksia ja se vaikuttaa omaan jaksamiseen. Olen onneksi saanut kasvattaa viisi ihanaa pentuetta, jos tämä nyt päättyy tähän.

Pate on aivan ihana uros ja on ollut ilo tutustua häneen ja hänen omistajaansa. Ja nuori parihan tuli vallan loistavasti juttuun.

Tällä hetkellä Keijukaisten kennelissä jatketaan tyttökolmikon kanssa, ottamatta paineita tulevasta.

Oikein hyvää kesää kaikille, jotka sivujani seuraavat.

Varmuudella elossa ovat Oona-mummukan lisäksi Ransu ja Iikka ja toivottavasti myös Vekku ja Naava ovat saanet syntymäpäiväjuhlia viettää.

Paljon terveitä ja hyviä vuosia kaikille!

Kuvassa Oona odottelee synttärikakkua. Tai mitä tahansa herkkua. Ihana mummo.

Perjantaina 24.4.2026 toisen pentueeni toiseksi viimeisen teräskannon aika tuli hypätä tunturituulten mukaan. Eetu eli pitkän ja terveen elämän - vanhuuden oireet pakottivat tekemään surullisen päätöksen 15 vuotta ja 2 kuukatta vanhalle pojalle.

Kiitokset Eetun perheelle hyvästä ja rakastavasta kodista ja paljon voimia suruun.

Keijukaisten kennelin tyttökolmikko ja ihmiskaksikko toivottaa kaikille blogin ja kotisivujen lukijoille Oikein Mukavaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2026.

Meillä vuosi ei alkanut onnistumisen merkeissä, mutta ei tässä silti pettymyksen tunteita ole. Malla aloitti kiiman juuri ennen joulua ja vierailimme ihanan uroksen luona kolmeen otteeseen. Ensimmäinen päivä (30.12.) oli selvästi liian aikaisin, mutta uudenvuodenaattona pariskunnalla oli aktiivista yrittämistä ja Malla hyvinkin halukkaana. Yritykset eivät kuitenkaan menneet loppuun asti. Olimme yön hotellissa Kajaanissa, mutta ajelimme uudenvuoden viettoon kotiin ja tänään kävimme päiväseltään uuden kiekan pojan luona.

Hyvä yrittäminen jatkui tänäänkin ja kaksi kertaa todella näytti, että nyt ollaan maalissa, mutta uros laskeutui selältä pois ja puolentoista tunnin jälkeen meno alkoi olla jos sen verran väsynyttä, että päätettiin lopettaa yrittäminen siihen. Lopputulos sinänsä ei harmita, ainoastaan se, että tykkään uroksesta aivan hurjana ja niin mieluusti olisin hänen ja Mallan tyttären ottanut laumamme jatkoksi. Mutta niin ei tule tapahtumaan, seuraavaan kiimaan valitsen toisen uroksen, koska tämä pari ei nyt aivan ilmeisesti ollut tarkoitettu toisilleen. Mutta kiitokset urokselle ja uroksen omistajalle vieraanvaraisuudesta ja yrityksestä.

Odottelemme Mallalle uutta kiimaa noin kesäkuussa ja astutusta kesä-heinäkuussa.

Keijukaisten kennel on nyt virallisestikin Kiimingissä, kun saimme lopulta muutettua vapaa-ajanasunnon vakituiseksi osoitteeksi. Tämä on menneen vuoden paras uutinen meillä!

Tämän vuoden suunnitelmia ei juurikaan ole - paitsi tuo pentuesuunnittelu. Muuten elo jatkuu rauhallisesti maaseudun rauhassa ja keskitytään tyttöjen kanssa ulkoiluun lähimetsissä.

Viime kuukausiin on mahtunut kaikenlaista koiramaista juttua, lähinnä erilaisten eläinlääkäritoimien muodossa. Oona-mummo steriloitiin huhtikuun alussa. Mummolla alkoi vuosi sitten kiimatahti tihentyä noin kolmeen kuukauteen, joten päädyimme poistattamaan kohdun ennakoivana toimena. Ja se olikin hyvä ratkaisu, sillä kohdusta ja munasarjoista löytyi kystia. Onneksi mitään sen vaarallisempaa ei löytynyt ja mummeli toipuikin varsin nopeasti leikkauksesta.

Kävimme ennen sterilisaatiota, tammikuussa 2025 näyttämässä Oonan poskessa ollutta pattia ja se osoittautui kystaksi. Kysta tyhjennettiin, mutta se tuli takaisin toukokuussa, kuten vähän ennakoitiinkin. Niinpä toukokuun lopussa mummeli oli uudelleen eläinlääkärin operoitavana ja kysta poistettiin leikkauksessa.Oona oli hetken aikaa katu-uskottava mummo seitsemällä poskitikillä, mutta nyt leikkauskohta on kovaa kyytiä karvoittumassa umpeen. Nyt kystan ei enää pitäisi uusia, ainakaan tähän samaan paikkaan.

Tämä on ollut sikäli erikoinen tilanne, että Oonalla ei ole tullut nisäkasvaimia/syöpää kuten äidillään, mummollaan tai isomummollaan, vaan kohtu poistettiin puhtaasti tihentyneen kiimavälin takia.

Oonan operaatioiden välissä käytin Mallan virallisissa terveystarkastuksissa toukokuussa. Tulokset ei kaikilta osin ole ihan priimaa, mutta kuitenkin riittävän hyvät jalostuskäyttöä miettien, kun huomioi seikat urosvalinnassa. Malla tutkittiin laajasti. Silmät (sekä peilaus että gonioskopia) ovat terveet, samoin polvet ja kyynärät. Lonkat lausuttiin CB, jossa C-tulos johtuu löysyydestä. Mutta lonkkaindeksi näytti kesäkuussa 106 eli tilanne ei ole ihan niin huono kuin kirjaimet antavat olettaa. Selkäkään ei tullut ihan puhtaana takaisin. Spondyloosia ei onneksi ollut, mutta VA1 ja LTV1, molemmat pienistä muutoksista johtuen eikä pitäisi vaikuttaa koiran elämään mitenkään. Mutta jalostusmielessä tuo on tietenkin asia, mikä täytyy huomioida. Malla on vanhempiensa perusteella prcd-PRA ja pompen terve sekä testattu DM terveeksi. Arjen elämässä Mallan terveydessä ei ole mitään poikkeavaa ja luonnekin on jees, joten pentusuunnitelmat ovat käynnistyneet ja tällä hetkellä on uroksen pohdiskelu meneillään.

Mahdollinen astutus lienee joskus alkuvuodesta 2026. Voi että, jos tästä tytöstä tulisi jatkumoa meidän perheeseen, niin siinä olisi jo kuudennen polven oma kasvatti. Mutta aika näyttää ja mahdollisesta pentueesta tulee kyllä lisätietoa kotisivuille, kun on jotain kerrottavaa.

Onhan hän vaan ihana tyttönen...

Edellisestä päivityksestä on melkein kolme vuotta aikaa! Jotain kerrottavaa siis lienee kertynyt. No, ylläolevassa kuvassa on koko kennelin nykyinen kokoonpano. Kuvassa vasemmalta Malla (Keijukaisten Tähdentuike), Oona (Keijukaisten Korpinkuiskaus) ja Elli (Keijukaisten Kyllikki). Tästä voikin päätellä, että vanhuksia on poistunut vahvuuksista.

Huhtikuussa 2023 tuli Unnan (Metsänneitsyt) aika hypätä tunturituulten mukaan. Toistaiseksi viimeinen täysin musta lapinkoiramme eli reilu viisitoistavuotiaaksi - tuli vanhuus ja askeleet loppuivat. Saman vuoden syyskuussa, muutaman päivän välein Mella-sisko ja Lappi-veli kokivat saman kohtalon ja siinä olivatkin ensimmäisen pentueeni viimeiset mohikaanit. Ihan kuuteentoista vuoteen ei siis yksikään päässyt. Seitsemästä pennusta kolme yli viidentoista vuoden ikään ja kolme muutakin yli yksitoistavuotiaaksi. Vain Aasa menehtyi alle kymmenvuotiaana. Olen erittäin tyytyväinen ja pentue oli muutenkin sekä luonteeltaan että terveydeltään varsin onnistunut.

Huhtikuussa 2024 tuli Iinan (Keijukaisten Pihlajanmarja) vuoro mennä emänsä perään. Iina oli saanut lokakuussa 2023 diagnoosin kurkunpäänhalvauksesta ja puoli vuotta myöhemmin tuli rajut hengenahdistukset ja piti tehdä surullinen päätös. Iina oli reilu kolmetoistavuotias kuollessaan. Edeltävänä kesänä hänen veljensä jouduttiin lopettamaan akuuttien sydänvaivojen takia ja jo vuosia sitten toinen veli luonneongelmien takia. Pentueesta on vielä elossa kaksi poikaa, jotka elelevät leppoisaa vanhuskoiran elämää perheissään. Ensi kuussa täyttävät neljätoista ja toivotan molemmille pojille paljon hyviä päiviä!

Olimme siis aika uuden edessä viime keväänä, kun monien vuosien jälkeen meillä on niin pieni, vain kolmen koiran lauma ja pari viikkoa kaikki olivat alle kymmenvuotiaita. Suuresta ikävästä ja surusta huolimatta olen nauttinut tästä tilanteesta. On tuntunut helpolta, kun kaikki koirat voivat elää samanlaista arkea esimerkiksi liikkumisen suhteen.

Meillä on ylipäänsä ollut hyvin raskaat vuodet 2023 ja 2024. Sen lisäksi, että olemme menettäneet kaksi laumanjäsentä ja useita kasvatteja, oma terveys on ollut todella huonossa jamassa ja elämä katkolla pariin otteeseen. En ole jaksanut päivittää kotisivuja tai blogia, vaikka vuosien tauon jälkeen olenkin hieman aktivoitunut koiraharrastelun suhteen. Kävimme viime kesänä peräti kahdessa näyttelyssä ja olin tuloksiin tyytyväinen. Sekä Oona että Malla saivat ERI ja EH. Lisäksi kävin Mallan kanssa luonnetestissä ja neito sai mukavat loppupisteet +113 ja laukaisukokematon. Oona ja Elli kävivät silmätarkastuksissa ja molemmille tehtiin ICAA kammiokulmatutkimus. Oonan tulos oli kammiokulmamuutos: lievä, Elli. kammiokulmamuutos: kohtalainen. Lisäksi Oonalla todettiin punktiitti, mikä ei ole perinnöllinen silmäsairaus. Ellin silmät olivat puhtaat.

Muuten meidän elämä on ollut perinteistä ulkoilua ja yhdessäolemista. Oona tosiaan täytti toukokuussa kymmenen vuotta - ja kyllä hän onkin ihan täyden kympin mummo! Oona on saanut viettää tervettä ja aktiivista arkea. Silmäsairaus näkyy arjessa lähinnä niin, että näkökentässä on pieniä puutosalueita ja Oona kääntelee päätään nähdäkseen. Erityisesti tämä tulee esille kerjäämistilanteessa. Ja Oonahan osaa kerjätä!

Ellistä on pentujen jälkeen tullut varsin rauhallinen tuumailija. Hän ei välitä leikkiä tyttärensä kanssa, koska Malla on kovin raju leikkimään. Onneksi naapurissa on Topi-lapinkoira, jonka kanssa Mallan rajut leikit onnistuvat mainiosti. Ellillä ei ole mitään erikoista elämässä. Silmiä seurataan tarkasti, vaikka kohtalaisilla kammiokulmamuutoksilla silmänpainetauti ei olekaan kovin todennäköinen.

Huhtikuu on meillä ollut surukuukausi, kaikki neljä edesmennyttä lapinkoiraa ovat kuolleet huhtikuussa. Mutta on sinne sattunut yksi isompi ilonpilkahduskin eli Mallan ja veljien syntymä. Kolmikko alkaa lähestyä kolmen vuoden ikää ja ihan kelpoja lapinkoiria heistä on tainnut kasvaa. Mallasta täytyy kyllä sanoa, että on ollut helpoin lapinkoira ikinä. Neiti ei varsinaisesti ole laumaluonne, mutta on hänen kanssaan pärjätty. On ihmiselle niin kiltti ja nöyrä.

Tämän vuoden suunnitelmissa meillä on terveystarkastukset Mallalle. Ne ovat ajankohtaiset kesällä. Pentuja on kysytty paljon ja olen kaikille kyselijöille vastannutkin, että meillä ei ole mitään aktiivista pentusuunnittelua. Katsotaan nyt ensin Mallan terveystulokset ja toiseksi minun oma terveydentila. Jos pentuja tulee, niiden aika on vuonna 2026.

Toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2025 ja pahoittelen, että tässä on taas ollut melkein kolmen vuoden tauko niin kotisivujen kuin bloginkin päivityksessä. Tein kotisivuille aika mittavan päivitystyön eilen ja tänään, käykäähän vilkuilemassa.

Kolmikko on saavuttanut kahden viikon iän. Kaikilla on silmät auki ja painokin on yli kilon. Vaikuttavat aika vahvasti siltä, että ovat viihtyneet maitobaarissa :D! Kolme suuta ja kahdeksan nisää - ei vaadi isoja taisteluja saada tarpeeksi ruokaa.

Hiljalleen on aloitettu kävelyharjoitukset, vaikka enin aika menee edelleen nukkuen ja syöden. Elli-emo tykkää jo kuitenkin käydä pitemmillä lenkeillä äitin, mummon ja isomummon kanssa, mutta on kyllä erinomaisen hyvä emä kolmikolle. Mitään erikoista ei ole ollut, kaikki on mennyt todella hyvin. Paitsi että onhan se itselle ihan erilaista, kun on näin pieni pentue.

Kerta kaikkiaan ihania pentuja! Mutta ainahan ne.

Elli synnytti pienen pentueen 12.4. eli kuusi päivää sitten. Ensin tuli täpäkkä tyttö ja kolmen vartin kuluttua muutamassa minuutissa kaksi oikein potraa poikaa. Mahan ja Ellin koko raskausajan kestäneen väsymyksen tiimoilta odottelin vähän isompaa pentuetta, mutta näin on oikein hyvä. Kolmikko voi oikein hyvin, pojat ovat jo tuplanneet painonsa ja tyttökin varmaan huomenna. Olin jo vuosia sitten päättänyt, että jos meillä on ikään kolmen pennun pentuetta, ne nimetään Aurinko-, Kuu ja Tähtiteemalla - ja pojat tulevat olemaan Auringonpaiste ja Kuunloiste sekä tyttö Tähdentuike, kutsumanimiltään pojat Hippu ja Tuisku, tyttö luultavasti Malla. Pojille on jo kodit ja tyttö jääkin itselle.

Kaikki on mennyt kerta kaikkiaan hyvin. Ellillä oli heti synnytyksen jälkeen ripulia, mutta se rauhoittuu Canikur-kuurilla. Maitoa on koko ajan tullut vähintäänkin riittävästi! Nyt tuore mamma on jo tykännyt käydä rallattelemassa hangilla ja kolmikko on varsin hiljainen, mutta erittäin määrätietoinen.

Onhan tämä aina yhtä ihmeellisen ihanaa!

Iinakin täytti jo kymmenen... ja yksitoistakin. Iina on syttynyt ihan uuteen eloon täällä mökkielämässä. Päivät menee oravia seuratessa ja yöt sängyssä nukkuessa. Iinalta leikattiin reilu vuosi sitten kolme nisäkasvainta, kolme nisää ja kohtu. Toipuminen oli aika hidasta, mutta nyt kaikki on hyvin. Ja kaikki kasvaimet olivat hyvälaatuisia.

Oona pääsee veteraanikerhoon toukokuussa. Tuntuu ihan hassulta ajatella, että kohta talossa on kolme veteraania. Oonalla on vuodet menneet hyvin eikä mitään erityistä ole ollut. Vähän on laiskaksi tullut, mutta elämää ja ihmisiä rakastaa edelleen koko sydämestään. Ellikin on jo ihan aikuinen, 3,5-vuotias. Elli on tässä vuosien saatossa käynyt mittavat terveystutkimukset, luonnetestin ja kasvanut muutenkin. Ei kylläkään fyysisiä mittasuhteita, Elli on meidän pikku-pikkuinen ja on kyllä kerta kaikkiaan ihana tapaus.

Elliin meidän suurimmat uutiset ja tapahtumat liittyykin. Kävimme helmikuussa Sievissä reissun ja tapaamassa Sampoa. Ja reissu oli kyllä onnistunut, sillä saimme onnistuneen astutuksen aikaiseksi. Nyt astutuksesta on reilu neljä viikkoa ja olen kyllä jokseenkin varma, että massussa on salamatkustajia, joita odotetaan syntyväksi ensi kuun puolivälissä. On ollut ihan hurjan jännää! Meillä on näitä pentueita sen verran harvakseltaan, että tämä on aina yhtä ihmeellistä ja jännittävää.

Kuvassa Sampo omistajaperheen kuvaamana. Täytyy sanoa, että tykästyin urokseen todella kovasti! Kiitos Aspforsien perheelle mahdollisuudesta tutustua Sampoon ja toivotaan, että vierailu oli hedelmällinen.

Syy hiljaiseloon on ollut moninainen, mutta ehkä suurimmalta osalta siksi, ettei mitään erikoista kerrottavaa koirarintamalla ole ollut. Olemme eläneet ihan vaan mökkielämää ja aika paljon pandemian tuomien rajoitteiden keskellä. Toisaalta, voisi ajatella, että nythän sitä olisi ollut aikaa kirjoitella. Niinkin kyllä. Mutta yksityiselämässä on ollut kaksi isoa asiaa viimeisen kahden vuoden aikana. Ekana se, että sairastuin itse hyvin vakavasti pari vuotta sitten ja koko koirankasvatus on ollut aika kaukainen juttu (mutta koirista luopuminen ei olisi tullut kysymykseenkään). Toisaalta neiti Kyllönen on nykyisin rouva Hämäläinen. Vuosikausien (-kymmenten?!?) avoliitto vaihtoi avioliittoon vajaa kaksi vuotta sitten.

Eli tiivistäen, ollaan kaikki elossa ja kaikki on hyvin. Ja lupaavasti näyttää, että ensi kuussa saadaan ihmetellä uutta elämää. Kovasti olisivat tervetulleita ja toivottuja.

Tytöt ovat tässä välissä vanhenneet vuoden itse kukin ja Elli-lellikin täytti jo vuoden. Neitistä tuli kirjaimellisesti pienin, on jopa Unnaan verrattuna selkeästi pienempi. Muutenkin on perin pentumainen, mutta niin nuo kotiin jääneet tahvovat pitkään olla. Parit juoksut on ehditty pitää. Elli on ollut helppo ja kiltti pentu, mutta sosiaalisesti melko rajoittunut. Toisaalta luonteessa on kyllä ollut selvää vahvistumista loppukesän aikana, että katsellaanpa nyt, millainen hänestä kasvaa. Mitään ääniä tai alustoja hän ei pelkää ja käy jo metsässäkin irrottelemassa ilman äitiään.

Nelikko on voinut hyvin. Emme ole erikoisemmin harrastaneetkaan mitään muuta kuin ulkoilua ja metsäilyä. Päiväkirjoista löytyy neljä näyttelymerkintää, kaikista H. Unna sai yhden ja Elli kolme. Elli on ollut todella vaisu kehässä, mikä on ainakin kerran laskenut arvosanaa. Lisäksi ne kaikki muut ominaisuudet, siis juurikin koko ja korvat sekä ehkä neiti oli viihtynyt ruokakupilla vähän turhankin hyvin. Mutta annetaan ajan kulua ja katsotaan, mitä neidistä kasvaa. Lisäksi Ellin veli Kaamos kävi jo keväällä pentunäyttelyssä. Sai hienon arvostelun, mutta ei sijoittunut.

Kalevala-pentueen ensimmäinen vuosi on mennyt hyvin. Mitään kovin erikoista ei ole kuulunut. Vanhemmistakaan pentueista ei ole kuulunut erikoisempaa lukuunottamatta ensimmäisen pentueen Saanaa. Joensuun likka saavutti 11 vuoden ja 8 kuukauden iän ja elokuun puolivälissä halvaantui. Oli aika päästää Saana tunturituulten matkaan. Osanottoni koko Hämäläisten perheelle ja voimia suruun.