Meidän neiti Iinanen pääsi maaliskuun alussa "miehelään", kun kävimme Sodankylässä tapaamassa ihastuttavaa lapinkoiraherraa Aslakkia alias Suloa. Nuori pari löysi yhteisen sävelen pariin otteeseen ja siitä alkaen olen mielenkiinnolla seurannut tuon entisen neitin mielenliikkeitä mahdollisen raskauden suhteen. Kiitos Sulon omistajalle Susannalle tästä mahdollisuudesta.

Vieläkään en mitään varmaa osaa sanoa. Hyvin on kuitenkin ruoka alkanut viime päivinä maistua, joten aika toiveekkaana ollaan - varsinkin, kun Iina ei ole koskaan ollut mikään erityisen ahne koira. Olen mahalinjan muutosta kokeillut niin aktiivisesti, että mahakarvat varmaan ehtivät ennen toukokuuta tippua pois. En aio käyttää Iina ultrassa kuten en ole käyttänyt hänen emäänsä tai mummoaan ja kyllä se vatsalinjan pyöristyminen pitäisi ensi viikolla alkaa, jos lemmenloma on tuottanut tulosta. Tosin minulla on varovainen aavistus, että ehkä pientä pyöristymistä on jo tapahtunut...

Muutoin koirarintamalla meillä on ihan perinteistä eli ei mitään kertomisen arvoista. Tai no, viikolla Anni-mummo täytti yhdeksän vuotta ja merkkipäivää juhlittiin perhepiirissä rauhallisesti. Kolmikko sai perinteisesti siankorvat. Anni on hyvin säilynyt ja eipähän tuo lapinkoiraksi edes mikään iäkäs vielä ole. Perusluonteenlaadulta Anni on hyvin rauhallinen ja tasainen.

Unna on jotenkin ihan eri puusta veistetty, vaikka on äitinsä kanssa koko ikänsä asunut. Unna täytti joulukuussa kuusi vuotta ja aikuistumista odotellaan. Mammalla riittää menohaluja jokaiselle päivälle. Hän on muutenkin ihan erilainen kuin Anni tai tyttärensä Iina, Unna muistuttaa paljon ensimmäistä lapinkoiraani Emmaa. Samanlaisia erakoita molemmat.

Meillä ei tälle vuotta ole koiratouhuissa muita suunnitelmia kuin mahdolliset Iinan pennut, joita odotetaan Vapun tietämillä syntyväksi. Siinä sitä onkin touhua ja hulinaa useammaksi kuukaudeksi. Mahdollisista pennuista kun jää itselle yksi tyttö, pikkutytöllä on jo nimikin valmiina. Oonaksi häntä aletaan kutsua. Virallinen nimi on sitten jotain muuta.

Henkilökohtaisia tavoitteita minulla on, että opettelen lisäämään tähän blogiin kuvia. Ja ehkä muokkaamaan ulkoasua muutoinkin, vaikka tärkeintä tässä onkin sisältö. Mutta nyt on niin kaunis keli, että en malta viettää aikaa tämän enempiä koneella. Päivitin jo kotisivuja aiemmin.