Siis minun puheessa "tytöt".

Blogi on sattuneesta syystä keskittynyt näin alkuvaiheessa pentumaisiin juttuihin, mutta Keijukaisten kennelissä on pentujen Iina-emän lisäksi Iinan emä Unna ja Unnan emä Anni. Anni on kennelin kantanarttu ja reilu kuusi vuotta sitten hän teki ainokaisen pentueensa, josta Unna jäi kotiin. Unnalla ei ole kennelnimeä (mutta rekisteröity kyllä), sillä ajattelin kokeilla kasvattamista yhden pentueen verran ja siitä innostuneena kävin kasvattajan peruskurssin ja anoin kennelnimeä. Unnan pentue sitten rekisteröitiin kennelnimen Keijukaisten alle ja Unnan ainoa tyttö Iina jäi kotiin. Nyt on tosiaan Iinan pentueesta jäämässä Oona kotiin eli jatkossa meillä on neljän tytön lauma. Kasvattaminen jatkossa... en ole ajatellut. Kun muut pennut kesän mittaan lentävät uusiin koteihin, on aika keskittyä Oonaan sekä hänen äitiinsä, mummoonsa ja isomummoonsa. Iina on oman urakkansa hoitanut, en aio teettää toista pentuetta Iinalla kuten en ole teettänyt hänen äitillään tai mummollaan. Oonan mahdollista jalostuskäyttöä on mahdoton arvioida tässä vaiheessa. Ja kun kasvatan sillä mielin, että pentueesta jää yksi tyttö kotiin, en tiedä, onko meillä koiranpaikka auki, kun Oona on riittävän vanha. Sitä nyt on joka tapauksessa liian aikaista arvioida, kun pennut ovat vasta neljän päivän ikäiset.

Olen tänään viimeistä päivää kotona eli huomenna on aika palata töihin. Päivä on kulunut tyttöjen hoitotoimenpiteiden parissa. Aamusta leikkasin tyttöjen kynnet, pesin pyllyt, harjasin hieman ja nyt pesen tyttöjen vilttejä. Toki olemme käyneet ulkoilemassa: Annin ja Unnan kanssa ihan lenkillä ja koko kolmikon kanssa tuossa kodin tuntumassa kaunista aamua ihaillen.

010-normal.jpg

Tässä koko kolmikko kaupunkikotimme ulko-oven edustalla. Etualalla Anni-isomummo, keskellä Unna-mummo ja oikealla Iina-mamma. Tyttöjen kanssa arki on helppoa. Kolmikko seuraa maailmanmenoa kaikessa rauhassa, vaikka naapurin nuori setteri on hetki aiemmin kävellyt muutaman kymmenen metrin päästä. Nyt tähän etupäässä mustavoittoiseen tiimiin on kasvamassa reilusti merkkivärinen pikkulikka.

007-normal.jpg

Anni eli Pompparinniityn Camomilla. Kuukausi sitten tämä tuore isomummu täytti yhdeksän vuotta. Anni on erittäin kiltti ja seurallinen. Annilla on seitsemän lasta, yksitoista lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta. Tämä superäiti rakastaa myös mummon roolia ja odottaa malttamattomana, että kolmen viikon päästä pääsee leikittämään tyttärentyttären lapsia. Anni rakastaa syömistä ja löhöämistä, mutta liikkuu erittäin hyvin ja paljon edelleen. Kerjäämisen lisäksi suurin heikkous on rakkaus omaan ääneen. Ja Anni on myös tippaleipäaivoilla varustettu tyttö, jonka ajatus toisinaan ailahtelee. Laumanjohtajana on lempeä, kärsivällinen ja huolehtivainen. Sanalla sanoen ihana paketti koiraa!

017-normal.jpg

Unna eli Metsänneitsyt. Mikä persoona! Kuusi vuotta tuli täyteen joulukuussa, aikuistumisesta ei tietoakaan. Vilkas, liikkuvainen omien polkujen kulkija. Aikamoinen erakko luonteeltaan, tervehtii vieraat ihmiset ja koirat ystävällisesti ohimennen eikä tykkää pitempiä aikoja seurustella kuin minun kanssa. On henkeen ja vereen minun koira. Järjettömän luotettava koira, joka pysyy sovituissa asioissa, mutta kokeilee tämän tästä, vieläkö olen samaa mieltä. Sen lisäksi, että on perinyt värinsä äitiltään, osaa myös käyttää ääntään. Muuten yhtäläisyydet äitin ja tyttären välillä on vähäiset. Kaikki tytöt ovat minulle hyvin rakkaita ja tärkeitä, mutta Unnassa on jotain, joka koskettaa minua henkilökohtaisimmin.

005-normal.jpg

Iina eli Keijukaisten Pihlajanmarja. Tässä tytössä on kaikki jotenkin persoonallista. Kuvastakin näkyvät raitatassut, joita lapinkoirissa kyllä on, mutta se ei ole toivottava väritys. Kuvasta näkyy myös taittokorvat, jotka ovat rotumääritelmän mukaan sallitut, mutta Iinan korvathan on lähes luppakorvat. Sen lisäksi tytöllä on ihan liian pitkä kieli. Ja luonne. Jos äiti ja mummo rakastavat haukkumista, Iina opetteli haukkumaan vasta puolitoistavuotiaana. Iina nukkuu yöt sängyssä eikä kuumuus tunnu olevan ongelma. Tyttö on ihan käsittämätön luonteeltaan, järjettömän rauhallinen, seuraava askel rauhallisempaan on pehmolelu. Laumamme nuorin, jota kaikki ihmiset luulevat ikälopuksi. Saattaa seurata monta kilometriä perässä, vaikka voisi juoksennella irti. Kaikkea tekemistä ja olemista kuvaa sana hidas. Syö hitaasti, kävelee hitaasti, reagoi hitaasti... mutta ei todellakaan mikään tyhmä koira! Järjettömän rauhallinen vain, ollut ihan pienestä alkaen. Joskus se kaikenkattava saamattomuus tuntuu ärsyttävältä, mutta tämän koiran kanssa ei tosiaan tartte pitää kiirettä.

Tytöistä Anni ja Iina ovat kuin paita ja peppu. Mummo on opettanut tyttären tyttärelleen paljon asioita, kun Unna-emä on mieluummin viilettänyt omia reittejään. Kaiken kaikkiaan hirmuisen tasapainoinen kolmikko koiria, kun muistaa Unnalle aina kertoa, että hän ei todellakaan ole mikään laumanvanhin. Saapa nähdä, millainen Oonasta kasvaa ja millaisen roolin hän laumassa ottaa.

Pennuista uusia kuvia viikonloppuna.