Viimeinen maailmalle lähtenyt pentu muutti jo reilu kaksi viikkoa sitten Espooseen ilahduttamaan lapsiperhettä. Kesäloman viimeinen viikko menikin ihmetellessä kotiin jäänyttä Oona-neitiä ja nyt ollaan jo toista viikkoa harjoiteltu arkea neljän oman koiran ja töiden parissa.

Kuvassa Naava vielä kasvattajan luona. Mielenkiinnolla jään odottamaan, jääkö Naavan korvat taittoon, muilla pennuilla ne tulevat nousemaan suurella todennäköisyydellä pystyyn ja Oonalla onkin jo molemmat korvat olleet pari päivää pystyssä.

IMG_0011-normal.jpg

Pentuprojekti oli kaikkinensa todella ihana kokemus taas kerran ja tällä kertaa helpompi kuin koskaan aikaisemmin. Tämä kolmas pentueeni oli kesäpentue ja se helpotti huomattavasti monia käytännön asioita kuten sitä, että pentuhuoneessa oli huomattavan paljon vähemmän siivottavaa kuin talvipennuilla ja oli helpompi järjestää ohjelmaa pennuille, kun sen ohjelman pystyi järjestämään ulkona.

Uusia pentueita minulla ei ole suunnitelmissa, vaikka mielenkiintoinen ja mukava ajanjakso elämässä tämä olikin, alkaen astutuksesta pentujen luovutuksen ja nyt sitten tuon oman pennun kasvatus. Iina on joka tapauksessa oman urakkansa nyt hoitanut, joten jäämme odottamaan, millaisiksi nämä pennut aikanaan kasvavat ja mikä on Oonan terveys. Sen lisäksi, mikä on oma elämäntilanne ja millainen tilanne on laumassa. Nythän meillä on neljä omaa koiraa, joista Anni-isomummo on reilun yhdeksän ikäinen. Annista on tämän kesän aikana tullut selvästi "mummo", mutta ei Annin voinnissa mitään erikoista ole. Normaalia vanhenemista eikä sekään mitään huomattavaa

Kaikki pennut ovat saaneet ihanat kodit ja perheet. Kaikkien elämä uusissa kodeissa on lähtenyt hyvin liikenteeseen. Mukavia hetkiä kaikille kasvattieni perheille tästä ja aiemmista pentueista.

Tässä vielä siskokset Oona ja Naava viimeisiä hetkiä yhdessä. Pentuaitauksen ulkopuolelle odottaa suuri maailma näitä prinsessoja!

IMG_0013-normal.jpg