Tänään Oulussa pidettiin lappalaiskoirien erikoisnäyttely ja kun neiti Omppu Oonanen täytti sopivasti viisi kuukautta pari päivää sitten, lähdimme misseilemään pikkulikan kanssa. Siis mitään harjoituksia ei tosiaan olla tehty, ainoastaan hampaiden katsomista on treenattu iltaisin, kun päät vierekkäin tyynyllä makoillaan.

Oonan luokkaan narttupennut 5 - 7 kuukautta oli ilmoitettu yksitoista pikkuprinsessaa ja meidän likka varmaan sieltä ihan nuorimmasta päästä. Häntää hän ei suostunut juuri nostamaan enkä siitä mitään numeroa alkanut tehdä. Olen Oonan käytökseen erittäin tyytyväinen. Neiti seisoi kuin vanha tekijä ja hihnassakin juoksi oikein somasti. Hieman epävarma hän oli, mutta liikkui kuitenkin ihan halukkaasti ja antoi tuomarin kopeloida itseään. Ja kehänlaidalla harrastettu tyhjän haukkuminen loppui kehässä seinään.

Arvostelu on kiva ja lupaava, vaikka tänään ei sijoitusta neljän parhaan joukkoon riittänytkään. Tuomarina toimi Markku Kipinä.

"Lupaava koko ja mittasuhteet, hyvä luusto, todella kaunisilmeinen pää, hyvä purenta, hyvät raajat, hieman liian vankassa kunnossa, hyvä kaula, saisi kantaa häntäänsä paremmalla kaarella, lupaava turkki, kiva luonne, riittävä askel."

Jatkonäyttelyitä ei olla ehditty miettiä. Samoin en ole ehtinyt blogia päivittää, sillä aloitin ylemmän amk:n kuukausi sitten ja se aika mitä töiltä ja koirilta jää, menee opintoihin. Tavoitteena mulla on jouluna 2015 olla insinööri (yamk).

Alla Oona viikko sitten Iisalmen ja Sonkajärven rajamailla ensimmäisellä eväsretkellä. Kuva: Anna Koukkari

IMG_4157-normal.jpg