Jokaiselle asialle on aina joku ensimmäinen, joitakin kohtaa ne ensimmäiset asiat monta kertaa.

Ensimmäisen pentueeni ensimmäinen pentu Maanhaltija eli Aasa, oli ensimmäinen kasvattini, joka hyppäsi tunturituulten mukaan. Hyvin äkillisen sairastumisen ja lyhyen sairastamisen jälkeen Aasan oli aika päästä pois viime keskiviikkona. Taistelua kesti vajaa kaksi viikkoa.

Aasalla todettin pari viikkoa sitten hyvin korkea verensokeri, jota alettiin hoitaa diabeteksenä. Vaikka Aasa sai isoja insuliiniannoksia ja nesteytystä, arvot pysyivät hyvin korkeana ja vointi vaihtelevasti huonona. Keskiviikkona Aasa meni leikkaukseen eikä enää herätetty siitä. Leikkauksessa kävi ilmi, että maksa oli pahoin vaurioitunut.

Aasan diagnoosi on insuliiniresistenssi diabetes (joko perinteinen diabetes tai maksavaurioista tullut diabetes).

Kiitos Kestin perheelle, annoitte Aasalle parhaan mahdollisen kodin. Aasa eli monta ihanaa ja tervettä vuotta kanssanne ja olisin toivonut, että nuo vuodet olisivat jatkuneet vielä. Onneksi Aasan muisto elää hänen kuudessa pennussaan, joista kaksi on teidän perheen ilona. Lisäksi Aasa on yhden pentueen verran mummo.

Jaksamista suureen suruun!

Aasa.jpg