Jo joulun välipäivinä tuli tieto Iinan DM-statuksesta. Iina-Inanainen on kantaja, joten Linnunlaulu -pentueen lapsukaiset ovat korkeintaan kantajia ja tämän hetkisen tiedon mukaan se ei sisällä riskiä, että kukaan pennuista sairastuisi selkäydinrappeumaan geenivirheen takia. Tosin esim. berneillä on todettu, että rappeuma voi aiheutua kahdesta eri geenivirheestä, mutta ainakin toistaiseksi lapinkoirilla tutkitaan vain tätä yhtä geenivirhettä. Ja sairaus on sikälikin erilainen kuin esim. pompen, että DM-geenisairaskaan ei välttämättä sairastu rappeumaan, puhutaan sairastumisriskistä.

Oona tullaan kevään mittaan tutkimaan DM:n osalta, olen ajatellut, että toukokuussa käytän uudelleen polvilausunnolla, niin otetaan samalla verinäyte. Tutkimustuloksen saa kyllä nopeasti, tuli joulusta huolimatta alle viikossa.

Toista näkyy olevan silmälausunnon kanssa. Vieläkään ei ole tullut kennelliiton jalostusnettiin tietoa tyttöjen terveistä silmistä, vaikka tarkistuksesta on aikaa yli kaksi viikkoa.

Tyttäret Iina ja Oona ovat parasta aikaa juoksussa, joten Oonan astutusajankohta lienee vuoden 2018 ensimmäisillä viikoilla. Sitä ennen pyritään käymään parissa näyttelyssä. Nyt kun emäntä pystyy liikkumaan sen verran, että voin itse viedä neitokaisen näyttelykehään. Iinan osalta misseilyt on misseilty ja Unnan kanssa jatketaan vuoden päästä ilmaisnäytelmissä, jos mummo on vielä ilonamme. Mitään ihmeellistä hänen elämässään ei ole, mutta pitää muistaa, että vuosi sitten leikattiin kuitenkin syöpä. Mummo on kyllä ihan käsittämättömän vilkas edelleen, pikkulikkakin muistuttaa veteraania hänen rinnallaan. Ja Iinan kanssa elämä on r-a-u-h-a-l-l-i-s-t-a.

Mukavia Uuden Vuoden päiviä kaikille. Meillä on vielä muutama vapaapäivä ennen kuin arki 2017 alkaa.