Takana on todella raskas viikko - ja pentujen osalta todella monien tapahtumien viikkoa. Ensimmäinen autoreissukin on tullut tehtyä ja se meni mukavan rauhallisesti.

Viikko alkoi raskaasti. Oona alkoi olla huomattavan väsynyt ja haluton imettämään pentuja sekä käyttäytyi muutenkin kuin vieras koira. Keskiviikkona sitten lähdimme käymään eläinlääkärillä Oonan ja pentujen kanssa. Pennut todettiin hyvinvoiviksi ja hyvinkehittyneiksi, vaikka jokaisella pennulla painon nousu oli ollut vaihtelevaa, välillä laskua, välillä nousua. Oonalta tutkittiin monia asioita, mutta mitään pelottavaa ei löytynyt. Eläinlääkärin arvio oli, että kohtu alkaa supistella imetyksessä ja se aiheuttaa kipuja,  lisäksi Oona on kuivunut. Niinpä mamma nesteytettiin ja aloitettiin lyhyt kipulääkekuuri. Ja muutos alkoi kyllä heti seuraavana yönä ja Oonan vointi on mennyt koko ajan eteenpäin. Käynnin jälkeen pennut ovat taas kasvaneet joka vuorokaudelle ja Oona jaksaa viettää aikaa pentujen kanssa. Eläinlääkäri arveli sekä helteiden että ison pentuekoon aiheuttaneen nämä ongelmat. Ja kyllä tässä toivoisi jo vähän viileämpiä kelejä, tämä on jo vaan ihan liikaa.

Pennut itsessään ovat kehittyneet normaalisti. Kaikilla oli silmät auki viikko sitten ja nyt hahmottavat selvästi asioita. Lisäksi kuulokin on alkanut pienessä määrin toimia, hampaita ilmaantua suuhun ja askellukset varmentuneet. Kovasti jo pikkupaineja ja pikkujuoksuja ottavat ja tunnistavat minut ihan selvästi. Niinpä se oma tyttökin on tainnut löytyä -tai siis hän on valinnut minut.

Pentujen viikkoon on autoreissun lisäksi mahtunut ensimmäinen kynsien leikkuu, ensimmäinen madotus ja ensimmäiset kokeilut kiinteään ruokaan. Ruoka on herättänyt vaihtelevaa innostusta, mutta kaikki ovat kuitenkin jo maistaneet kiinteitä. Varsinaiset syöntiharjoitukset aloitetaan ensi viikolla. Jos kelit sallivat - ja nyt siis lähinnä ei olisi liian kuuma - ensi viikonloppuna kokeilemme ulkoilua.

Yksilökuvia emme ainakaan vielä ottaneet, koska annoimme hetki sitten matolääkkeen. Katsotaanpa meneekö yksilökuvat huomiselle vai vieläkö jaksetaan tälle iltaa kuvata. On kyllä ihan hirmuisen kuuma taas kerran, pitää katsoa, millä mielin pennut on. Alla kuva eiliselta koko seitsikosta.

kaikki.jpg