Noin kuukausi sitten Kalevala-pentue saavutti koirien veteraani-iän eli täyttivät kahdeksan vuotta. Lämpimät onnittelut kaikille merkkipaalun saavuttaneille kasvateille perheineen.

Tästä pentueesta on varmuudella tunturituulten mukaan hypännyt toukokuussa Pellervoinen eli Pele, joka sai lenkillä äkillisen sairauskohtauksen eikä mitään ollut tehtävissä. Harmillisen nuorena Pele kuoli ja kasvattaja lähettääkin lämpimät osanotot kuoleman johdosta sekä jaksamista suruun. Sairauskohtaus on ollut ei-perinnöllinen, mutta en lähde avaamaan tarkemmin syitä ja tieto on toimitettu jalostustoimikunnalle.

Kuukautta myöhemmin tuli jälleen suru-uutisia, kun Lemminkäinen eli Musti oli joudutta lopettamaan. Mustilla oli tullut kipuja, joiden syytä oli yritetty selvittää ja saada haltuun lääkityksellä, mutta Musti ei ollut vastannut lääkitykseen eikä kipujen syytäkään saatu selvitettyä. Myös Mustin perheelle lämpimät osanotot kuoleman johdosta ja jaksamista suruun.

Kiitokset molemmille perheille, että tarjositte kasvatilleni hyvän huolen ja rakastavan kodin.

Kotiin jäänyt Kyllikki eli Elli voi vallan hyvin. Mitään varsinaisia vanhuudenmerkkejä Ellissä ei ole, mamma on vain luonteeltaan hyvin, hyvin rauhallinen ja mukavuudenhaluinen. Ja melkoisen perso herkuille. Ihana tuore veteraani, jonka elämässä ei ole mitään terveydellisiä haittoja. 

Meidän kesä on muutenkin mennyt varsin rauhallisissa merkeissä. Ollaan nyt kesälomalla ja nautitaan kesästä Kiimingissä. Mitään oikein erikoista tekemistä tai edes yhtään urakkaa meillä ei ole työnalla, mutta ollaan tyttöjen kanssa käyty marjanpoimussa ja puuhasteltu omalla pihalla.

Kolmikolla on kaikki hyvin ja rauhallisesti. Samoin meillä kaksijalkaisilla.

Malla aloitti kiiman yllättäen jo huhtikuun lopulla, pari kuukautta etukynnessä. Oikeastaan osasin sitä kyllä odotellakin, koska tytöt alkoivat merkkailla melkoisen ahkerasti huhtikuun alkupuolella ja lopulta naapurin ihana "vävyntekele" Jeti (ihastuttava uros, mutta vääränrotuinen) tuli tutkimaan tyttöjen kiimatilannetta ihan omin luvin.

Olipa siis hyvä, että olimme sopineet ajoissa Paten omistajan kanssa treffeistä, joten viikko sitten suuntasimme pojan luo. Pienen alkukiukuttelun jälkeen Malla alkoi esitellä "parhaita puoliaan" ja Pate kovasti yrittikin, mutta olimme selvästi päivää liian aikaisessa. Niinpä lähdimme kotiin ja maanantaina uudelleen paikalle.

Aktiivinen yrittäminen alkoi samantien ja yksi ihan todella hyvä hyvä yritys siinä olikin. Olin jo aika lailla varma, että nyt homma viedään maaliin, mutta niin vain Pate laskeutui pois selästi. Senkin jälkeen Pate jatkoi kyllä aktiivista yrittämistä, mutta nalkkiin eivät päätyneet ja lopulta meno alkoi olla niin väsynyttä, että lähdimme kotiin.

Tiistaina taas uudelleen, mutta homma oli jo selvästi väsyneempää ja osassa yrityksistä Malla löi vain pyllyn maahan. Sanoinkin Paten omistajalle, että Mallan kiima alkaa olla ohi ja keskiviikkona kävimme tämän varmistamassa ja viemässä herkkuja pojalle. Malla kyllä antoi Paten edelleen jumpata selässä, vaikka suurimmaksi osaksi painoikin pyllyn maahan.

Olin jo ihan alun alkaen sitä mieltä, että Mallan paras päivä oli maanantaina ja tiistaina kiima oli jo menossa ohi. Halusin kuitenkin varmistaa ajatukseni, joten vein torstaiaamuna tytön progesteronitestiin ja arvot olivat ihan tapissa eli kiima alko olla ohi. Eläinlääkärin mukaan jotkut nartut ovat tulleet kantavaksi vielä noilla arvoilla, mutta emme menneet enää Paten luona käymään. Tunnen tyttöni eikä hän olisi enää alkanut sillekään vähälle, mitä keskiviikkona.

Muutenkin kävimme pitkän keskustelun eläinlääkärin kanssa Mallan kiimakierrosta ja kerroin, miten olen itse kiimat kokenut. Ja toisaalta tuo progesteronitesti antoi vahvistuksen käsitykselleni. Mallan kiima kestää 14-15 päivää ja loppuu siihen täysin. Ja neidille suotuisa aikaikkuna on todella lyhyt, luultavasti yhden vuorokauden tai luultavasti vain muutamia tunteja 11. päivänä kiiman alusta. Ja sen kyllä huomasi sekä tässä että tammikuun yrityksessä varsin selvästi.

Itsellä olo on aika lailla surullinen ja tyhjä. Pennut ovat olleet kovasti toivotut ja haaveillut. Monta ihanaa perhettä on odottanut yli vuoden omaa pentua, mutta ennen kaikkea unelma omasta tyttöpennusta kaatui taas. Ja tällä hetkellä en jaksa miettiä, mikä on kasvatukseni tulevaisuus vai tuliko se päätökseen nyt tässä. Toki olen monta vuotta miettinyt, jaksanko enää kasvattaa, vaikka pentueita on ollut todella harvoin, keskimäärin kerran neljässä vuodessa.Olen nyt sairastanut kymmenen vuotta vakavia sairauksia ja se vaikuttaa omaan jaksamiseen. Olen onneksi saanut kasvattaa viisi ihanaa pentuetta, jos tämä nyt päättyy tähän.

Pate on aivan ihana uros ja on ollut ilo tutustua häneen ja hänen omistajaansa. Ja nuori parihan tuli vallan loistavasti juttuun.

Tällä hetkellä Keijukaisten kennelissä jatketaan tyttökolmikon kanssa, ottamatta paineita tulevasta.

Oikein hyvää kesää kaikille, jotka sivujani seuraavat.

Paljon onnea viikko sitten 12 vuotta täytteneille Vekulle, Ransulle, Iikalle ja Naavalle sekä tietenkin kotiin Oona-mummolle.

Varmuudella elossa ovat Oona-mummukan lisäksi Ransu ja Iikka ja toivottavasti myös Vekku ja Naava ovat saanet syntymäpäiväjuhlia viettää.

Paljon terveitä ja hyviä vuosia kaikille!

Kuvassa Oona odottelee synttärikakkua. Tai mitä tahansa herkkua. Ihana mummo.

Huhtikuu on mielletty Keijukaisten kennelissä kuoleman ja surun kuukaudeksi, koska jostain mystisestä syystä kaikki lapinkoiratyttömme ovat hypänneet tunturituulten mukaan nimenomaan huhtikuussa. Tämäkään vuosi ei mennyt ilman kuolemaa, jos toki omasta väestä olemme kaikki oikein hyvässä kunnossa ja ihmetelleet aikaista kevättä.

Perjantaina 24.4.2026 toisen pentueeni toiseksi viimeisen teräskannon aika tuli hypätä tunturituulten mukaan. Eetu eli pitkän ja terveen elämän - vanhuuden oireet pakottivat tekemään surullisen päätöksen 15 vuotta ja 2 kuukatta vanhalle pojalle.

Kiitokset Eetun perheelle hyvästä ja rakastavasta kodista ja paljon voimia suruun.

Keijukaisten kennelin tyttökolmikko ja ihmiskaksikko toivottaa kaikille blogin ja kotisivujen lukijoille Oikein Mukavaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2026.

Meillä vuosi ei alkanut onnistumisen merkeissä, mutta ei tässä silti pettymyksen tunteita ole. Malla aloitti kiiman juuri ennen joulua ja vierailimme ihanan uroksen luona kolmeen otteeseen. Ensimmäinen päivä (30.12.) oli selvästi liian aikaisin, mutta uudenvuodenaattona pariskunnalla oli aktiivista yrittämistä ja Malla hyvinkin halukkaana. Yritykset eivät kuitenkaan menneet loppuun asti. Olimme yön hotellissa Kajaanissa, mutta ajelimme uudenvuoden viettoon kotiin ja tänään kävimme päiväseltään uuden kiekan pojan luona.

Hyvä yrittäminen jatkui tänäänkin ja kaksi kertaa todella näytti, että nyt ollaan maalissa, mutta uros laskeutui selältä pois ja puolentoista tunnin jälkeen meno alkoi olla jos sen verran väsynyttä, että päätettiin lopettaa yrittäminen siihen. Lopputulos sinänsä ei harmita, ainoastaan se, että tykkään uroksesta aivan hurjana ja niin mieluusti olisin hänen ja Mallan tyttären ottanut laumamme jatkoksi. Mutta niin ei tule tapahtumaan, seuraavaan kiimaan valitsen toisen uroksen, koska tämä pari ei nyt aivan ilmeisesti ollut tarkoitettu toisilleen. Mutta kiitokset urokselle ja uroksen omistajalle vieraanvaraisuudesta ja yrityksestä.

Odottelemme Mallalle uutta kiimaa noin kesäkuussa ja astutusta kesä-heinäkuussa.

Keijukaisten kennel on nyt virallisestikin Kiimingissä, kun saimme lopulta muutettua vapaa-ajanasunnon vakituiseksi osoitteeksi. Tämä on menneen vuoden paras uutinen meillä!

Tämän vuoden suunnitelmia ei juurikaan ole - paitsi tuo pentuesuunnittelu. Muuten elo jatkuu rauhallisesti maaseudun rauhassa ja keskitytään tyttöjen kanssa ulkoiluun lähimetsissä.