Pennut ovat nyt viikon ikäisiä. Viisi pennuista on jo tuplannut painonsa ja kahdella viimeiselläkin se tuplaantuu huomenna. Kaikki on mennyt hyvin. Laatikossa asustelee selvästikin lauma lapinkoiran alkuja, haukkuvat unissaan jo melkoisesti. Ja sitten kuuluu kaikkia muitakin pentumaisia ääniä. Ja yksi jodlaaja! Mielenkiintoinen äänimaailma tällä nuorella herralla.

Oona on emänä ihan erilainen kuin äitinsä, mummonsa tai isomummonsa. Tai Oona on lähinnä yhdistelmä kaikista niistä ja omat kujeensa siihen päälle. Aivan erilaista kolmeen edelliseen verrattuna on se, että Oona antaa minun käsitellä ja punnita pennut ihan rauhassa, tyytyy katselemaan sängyn päältä toimenpidettä. Kaikki aiemmat nartut ovat vielä tässä vaiheessa "tunkeneet kuononsa" jokaiseen toimenpiteeseen. Lisäksi Oona ei tunnu suhtautuvan ollenkaan epäillen tai agressiivisesti Iinaan tai Unnaan, vaikka mummot katselevat oviaukosta pentuja. Emme ole päästäneet vielä päästäneet mummoja tutustumaan pentuihin lähemmin, mutta toisinaan mummot tulevat katselemaan oviaukkoon, kun tarkkailen pentuja. Oonan luonnetestissä mainittiin, että tämä tyttö tekee ja antaa kaikkensa lauman puolesta (täydellinen joukkuepelaaja) ja kyllä se tässä nyt näkyy. Ehkä pari kolme päivää oli vähän varautunut mummoja kohtaan ja seurasi  minunkin liikkeitä tosi tarkasti laatikon luona. Nyt kun olemme mummojen kanssa käymässä jossain ja tulemme takaisin kotiin, Oona on ihan into pinkeänä, kun on taas koko lauma koossa. Yleensä meillä on tuoreet mammat suhtautuneet varsinkin omaan emäänsä viileästi useamman viikon ajan.

Päätin tämän pentueen teemaksi Kalevalan. Minusta se sopii oikein hyvin rodulle ja on myös kunnioitus Suomen viime joulukuiselle 100-vuotispäivälle. Kotisivuille on kullekin pennulle lisätty omat sivut ja yksiviikkoiskuvat. Nyt jäämme odottamaan silmien avautumista. Edelleen ihmeellisen ihanaa!